Aina joku kesken

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa Gummerus, 2017 Lainattu kirjastosta Minulle Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat oli viime vuonna lukemistani yksi koskettavimmista kirjoista. Ahavan kielen rytmi ja lapsen herkkä näkökulma saivat lähes haukkomaan henkeä. Romaanissa tarina ei joutunut antamaan tilaa upealle kielelle, eikä kieli puolestaan syönyt tarinalta voimavaroja. Taivaalta tippuvat asiat keräsikin ilmestyessään vuonna 2015 rutkasti kehuja, ja Ahavan seuraavaan teokseen kohdistui luonnollisesti suuria odotuksia. Uusimmassaan Ahava on tarttunut aiheeseen, joka ei juuri paikkaa ole ennen kaunokirjallisuudessa saanut ja joka aiheena on kovin arka, kipeä. Koska tarina on vieläpä omakohtainen, asetti kirjailija Ahava itsensä Ennen kuin mieheni katoaa -romaanillaan vaikeaan paikkaan mutta rohkeana ihmisenä katsoi, että niin oli tehtävä. Kirja kertoo katoavasta liitosta, kun aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen kertoo aina halunneensa olla nainen. Tämä yksi

Ben Kalland: Vien sinut kotiin Atena, 2017 279 sivua Lainattu kirjastosta Joka kerran yhtä hämmästyttävää lukea esikoisromaaneja, jotka eivät ole ainoastaan kielellisesti taidokkaita vaan joiden tarinallisuus ja rakenne ovat myös juurevia ja kokonaisia. Siellä täällä on jo kuulunut kehusanoja Ben Kallandin esikoisesta Vien sinut kotiin . Itse bongasin kirjan keväällä Atenan syysuutuuskuvastosta ja laitoin heti varaukseen, sillä romaanin asetelma ja tematiikka kiinnostivat. Vien sinut kotiin on mieleenpainuva ja voimakas lukuelämys monestakin syystä. Se kertoo uskonnollisen perheen kohtalosta, lapsista jotka katoavat maailmasta tai maailmaan, perheestä jonka sisäinen rakkaus joutuu koetukselle ulkoisten impulssien vuoksi. Keskiössä on sisaruksista Markus, joka kertoo asiat kuten hän ne muistaa. Markus on muuttanut jo nuorena Yhdysvaltoihin ja katsoo kolmenkymmenenvuoden päästä takaisin koto-Suomeen ja muistoihin, joita elämä itäisessä Helsingissä ja Porkkalanniemen

Annastiina Storm: Me täytytään valosta S & S, 2017 204 sivua Saatu lahjaksi Jo kirjan nimi säväyttää, verbin passiivimuotoinen höpsö monikko, jonka soinnussa on jotakin naiivia, lapsenomaista. Nimen perusteella pidän kirjasta heti. Kun luin Stormin esikoisen, minä täytyin valosta. Sanat syttyivät sisälleni myrskylyhdyn lailla, ne valaisivat mieleni kaikki kellarit. Tuli kivusta lämmin olo, kuin kellahtaisi hyvin hyvin väsyneenä viileisiin vastapestyihin lakanoihin omassa sängyssä, kaikkialla pimeää ja sitten saa luvan nukahtaa. VALVE Suljetut silmät: pääsen mihin tahansa paikkaan haluan. Minulla kestää päättää mistä unelmoin. Tunnit kuluvat. Olen vilkaissut tuhat eri satamaa ja lähtenyt taas. Aamu lähenee, enkä ole ehtinyt valita unta. (s. 41) Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta on hyvin omaääninen, originelli ja riipaisevan kaunis tarina lapsuudesta, kun isä on käärme olohuoneessa ja äiti varoo astumasta käärme