Hullu pupu ja ihmisen arvo Kansallisteatterissa

Kirsikka Saari, Jenni Toivoniemi: Masennuskomedia
Kansallisteatteri, Pieni näyttämö 15.1.2018

Kaipaatko teatteria, jota voi ymmärtää ja jonne voi ottaa mukaan seuralaisen, joka aristelee nykyteatterin kokeellisuutta ja outoutta? Pelkäätkö itse sitä, ettet saa kiinni esityksen merkityksestä, koska esitys ei ole enää tutunomaisesti näytelmä vaan taiteellinen produktio? Ja vieläpä haluaisit nauraa ihan aidosti?

Siinä tapauksessa Kansallisteatterin Masennuskomedia on passeliin ruskeaan kartonkiin pakattu sopivasti neliskulmainen nautinto, joka ei masenna vaan lunastaa komedian tehtävän: se naurattaa. Ei pidä huolestua teatterikappaleen nimen etuosasta; masennus on tässä vain sitä pakkaussahanpurua millä itse näytelmän aiheet on pehmustettu. Tämä komedia ei kerro masennuksesta vaan erilaisten ihmisten ja maailmojen kohtaamisesta, ennakkoluuloista, lähentymisestä ja arvoista.

Viisikymppinen metalliteollisuuden rautarouva Eeva Ahonen (Pirjo Luoma-aho) saa yllättäen burnoutin ja siitä potkut ja joutuu masentuneena ihmisenä pillerilomalle. Mielenterveyskuntoutujien työkeskus on Eevan seuraava osoite, ja ensimmäinen näyttämö erilaisten maailmojen kohtaamiselle on luotu. Työkeskuksessa laahustaa Eevan näkökulmasta tehottomia luusereita, joiden tahti kahvi- ja tupakkataukojen välissä on kuin hidastetusta filmistä, jos on tottunut takorautaiseen bisnesmaailmaan kuten Eeva.

Eevan henkilökohtainen kamppailu on sopeutua näiden marginaalisten ihmisten joukkoon, sillä työmarkkinoilla hän ei ole enää luhistumisensa jälkeen haluttua tavaraa. Luunkovana bisnesnaisena Eeva kuitenkin alkaa tehostaa työkeskuksen toimintaa ja keksii samalla vahingossa keskukselle brändituotteen, jota keskuslaiset alkavat ompelukoneillaan valmistaa, HulluPupun. Alkaa tuottavuuden, motivoitumisen ja powerpointtien meininki, kun Eeva pistää työkeskuksen asiat uuteen järjestykseen.

Toinen erilaisuuden kohtaamisen näyttämö luodaan Eevan ja tämän kolmikymppisen pojan Mikan välille. Mika ei myöskään tuota mitään uraputkessa vaan haahuilee ja chillailee Aasiassa, haaveilee merkkitennarit jalassa luovuudesta ja paremmasta maailmasta, vaikka se onkin melko raskasta: hän haluaisi pelastaa maailman, mutku ei jaksa. Äidin ja pojan etsikkoaikojen yhteentörmäys on Masennuskomedian hieman irrallinen osa, mutta Arttu Kapulaisen näyttelemä Mika on jotakin niin sympaattisen elävää, että äiti-poikakohtaukset kiinnostivat ja ilahduttivat.

Masennuskomedia on komediaa ihmisyydestä, ihmisarvosta, meidän erilaisuudestamme ja siitä, mitä suvaitsemisesta ja ihmissuhdemukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä parhaimmillaan seuraa. Toki Eevakin oppii lopussa läksynsä, sen etteivät tosiystäviä aina olekaan ne selkääntaputtelijat lounge-tiloissa, vaan heitä voi löytyä silloin, kun unelmat ja lasitornit ovat särkyneet ja menestyksen kaapu riisuttu.

Komediallisuus ei Mari Rantasilan ohjaamassa ja Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen käsikirjoittamassa esityksessä ole farssia ja pelkkää koheltamista, vaan hymy syntyy silloin kun hahmot ovat paljaimmillaan ja paljastavat todellisen minänsä virheineen kaikkineen. Pirjo Luoma-ahon Eeva on bisnesnaiseksi lähes suloisen hössö, rempseä täti eikä niinkään ilkeä bitch, ja juuri se tekee hahmosta lempeästi lähestyttävän. Työkeskuksen tekijöitä näyttelevät jäävät tämän keskeisen hahmon varjoon, vaikka Tuomas Uusitalon vartijan työstä kuntoutujaksi päättynyt Saku-ressukka mieltä lämmittääkin ja vielä maisteriopiskelija Pietu Wikströmin esittämä nuori, tukkansa taakse piiloutuva Elias ihastuttaa läpensä aidolla olemuksellaan.

Masennuskomedia ei yllätyksiä tarinan tasolla tarjoa, eikä se huiski tuntosarvillaan herkimpiä kipupisteitä (mikä komediassa olisi aina toimiva tasapainottaja), mutta lavastuksen piristävä nokkeluus – näyttämö on tyylikkäästi sommiteltu kolmeen eri pysyvään tilaan (Eevan koti, toimistotila ja työkeskus) – ja rakastamieni dramaturgisten yksityiskohtien käyttö (mm. mahtava HulluPupu-pehmoeläin!) pelastavat paljon ja tekevät kokonaisuudesta tyylikkään. Voin suositella termillä ”helppoa & hyvin tehtyä teatteria”.

(Kansallisteatterin Bloggariklubin tarjoama ilta – lämmin kiitos teatterille lipusta!)

***
MASENNUSKOMEDIA, Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 
Rooleissa: Arttu Kapulainen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tuomas Uusitalo ja Pietu Wikström
Ohjaus: Mari Rantasila
Dramaturgia: Minna Leino
Lavastus: Katri Rentto
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen
Valosuunnittelu: Kare Markkola
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Videosuunnittelu: Pyry Hyttinen
Naamioinnin suunnittelu: Petra Kuntsi
Tanssin valmennus: Kaari Martin ja Jussi Väänänen

Lue lisää ja liput tästä.

Kommentit

  1. Varmasti hyvä näytelmä, hyvä komedia on niin katsomisen arvoinen. Teillä on niin hyvää teatteria tarjolla siellä pääkaupunkiseudulla (vrt vaikkapa tämä POhjois-Karjala).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit