Viiden kirjan haaste ja siitä syntyvää pohdintaa


Lapsuuden rakkaus, joka suhisee kaislikossa

Kirjablogeja kiertänyt viiden kirjan haaste saapui minulle jo useita kuukausia sitten kahdeltakin taholta – kiitos Sirri ja Seregi! Perhearki, työelämä, luova kirjoittaminen ja kustantamoiden tehokkuus julkaista aivan liian hyviä kirjoja ovat kuitenkin varanneet tuntini kalenterista aika tehokkaasti, eikä haasteeseen vastaamiselle vain ole löytynyt tätä aiemmin aikaa.

Arkihuumorin mestari, kirjailija Roope Lipasti pohti joskus Kotivinkki-kolumnissaan asumisen kalleutta Suomessa ja ihmetteli, miten keskivertoihmisellä (tai -perheellä) on varaa asua yhtään missään, omalla rahalla tai lainalla. Mutta niin ne ihmiset kas vain asuvat. Niinpä hän epäili, että hänen käydessään vessassa kaikki muut saivat palkankorotuksen. Tätä olen usein epäillyt minäkin, Roope. Siis omalla kohdallani. Lainaan myös häpeämättä tätä Roopen erinomaista ja paljon selittävää vessa-ajatusta ajankäytön vastaavaan ongelmallisuuteen: kaikki muut tuntuvat saavan niin paljon aikaan, että minun käydessäni vessassa kaikki muut saivat palkankorotuksen lisäksi ylimääräisiä vuorokausia kuukauteensa.

Lukisin tällä hetkellä seitsemää eri kirjaa, jos se ei olisi ajasta kiinni. Ehtisin niin moneen mukaan, fiktioon ja faktaan, jos vain vuorokaudessa olisi enemmän tunteja. Nukkumisesta olen jo nipistänyt; se varmaankin kostautuu viimeistään viisikymppisenä – ellei ole alkanut kostautua jo nyt; hiukset ohenevat ja toisinaan pinna on lyhkäisyydessään haastava.

Siksi tätä vastinetta haasteeseen on kirjoitettu alkuvuodesta lähtien. Tällaiselta näyttävät kuitenkin ne viisi kirjaani, joista voin puhua nyt:


1. Kirja jota luen parhaillaan

Luen juuri Pauliina Vanhatalon romaania Pitkä valotusaika, joka kertoo 60-luvun Oulusta, valokuvauksesta ja taiteilijuuden löytämisestä. Ihan alku ei repinyt mukaansa, mutta nyt puolessa välissä olen löytänyt päähenkilön Aarnin maailmaan ja viihdyn. Tällä(kin) kertaa kesken vain yksi kirja, koska olen melkoinen minimalisti, mitä tulee sanataidetulvaan. En pysty käsittelemään moniäänisiä ja -suuntaisia viestejä.

2. Kirja josta pidin lapsena

Kaislikossa suhisee (kirjailijalta Kenneth Grahame) ja Walt Disneyn Satumaa olivat lukuisten lukuhetkien ystäviä. Etenkin ensimmäinen kirja oli pysäyttävä ja koskettava kirja, jonka valloittava kuvitus Ernest H. Shepardilta (kuva yllä) on syöpynyt mieleeni lapsuusajan pehmoisena ja turvallisena muistona. 

3. Kirja joka jäi kesken

Bo Carpelanin Kesän varjot ja Lundbergin Finlandia-palkittu Jää. Ei selityksiä. Jäivät vain parempien kirjojen ja hetkien takia kesken. Carpelania kokeilen toisen kerran vielä, sillä olen kuullut siitä puhuttavan kauniisti.

4. Kirja joka teki vaikutuksen

On toki vaikea nimetä vain yhtä, sillä monet kirjat tekevät eri tavoilla ja eri tilanteissa vaikutuksen. Joko et odota kirjalta yhtään kummempaa, ja joudutkin hämmästymään, tai sitten odotat paljon ja toiveisiisi vastataan. Molemmat kokemukset jättävät jäljen.

Olen joskus miettinyt, minkä elokuvan mainitsisin kysyttäessä parhaaksi näkemäkseni ja päättänyt vastata aina Alexander Paynen Sideways. Tämä vain siksi, että ennakko-odotukset olivat pienet, sillä en juurikaan tuolloin elokuvan ilmestymisen aikoihin ollut innostunut viineistä enkä ainakaan näyttelijä Paul Giamattista, joka kuitenkin tämän leffan myötä lukeutuu nyt lempinäyttelijöitteni kaartiin, siihen Ed Nortonin ja edesmenneen Philip Seymour Hoffmanin viereen. Sideways on pieni, suuri elokuva ystävyydestä, rakkaudesta ja surusta, kaikesta siitä, mistä elämä on tehty. Se ei loista ehkä teknisillä taidoillaan, mutta siinä on makua elämästä, kipeyttä ja melankoliaa yhden ihmiselämän verran. Juurikin Paul Giamattin hahmossa.

Näillä samoilla periaatteilla valitsen vaikutuksen tehneiksi kirjoiksi norjalaisen Lars Saabye Christensenin Velipuolen, saksalaisen Thomas Brussigin suomentamattoman DDR-kirjallisuuteen kuuluvan, ns. Wendelitareturin satiirin Helden wie wir ja espanjalaisen Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjon, jonka käännös on yksi kauneimmista, jonka tiedän. Kotimaisista kirjoista mainitsemisen arvoinen on Pauliina Rauhalan Taivaslaulu.

5. Kirja johon palaan uudelleen

Yksi on ylitse muiden, ja se meneekin sarjakuvataiteen puolelle: kuvittajan Christer Nuutisen ja kirjoittaja Pauli Kallion Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarja. Olen lukenut varmaankin joka ainoan ilmestyneen Krampin, ja yksinkertaisesti rakastan niitä. Jos tykkäät rokista, bändeistä, oikeinkirjoituksesta, ihmissuhteista, äkkiväärästä huumorista ja elämästä noin yleensä, Krampeissa löytyy vähän hipsterihengen ydintä ja kokonainen saavillinen näkemystä elämisen suloisuuteen. Nuutisen yksityiskohtia rakastava kädenjälki kulkee saumattomasti käsi kädessä Kallion filosofisen tekstin kanssa. Popkulttuuria sen tyylikkäimmässä muodossa. 

C. Nuutisen kuva + P. Kallion teksti <3

Kommentit

  1. Oi, Kramppeja ja Nyrjähdyksiä! Minäkin rakastan Kramppeja, ja varsinkin ensimmäiset Kramppi-albumit on todellakin tullut koluttua läpi moneen kertaan. Melkein parasta on se, että henkilöhahmot vanhenevat samaa tahtia kanssani, ja heidän ajatuksiinsa ja elämäntilanteisiinsa on niin helppo samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, toinen Kramppi-fani!! :-) Olen salaa rakastunut kumpaankin miespäähenkilöön, ja toisen ulkoinen esikuva oli heistä aikoinaan töissä Akateemisessa kirjakaupassa Keskuskadulla (se parrakas). Olisi kiva joskus tavata Pauli Kallio ja vaihtaa ajatuksia, mutta toisaalta haluan säilyttää etärakkauteni Kramppiin ja mystifioida sen koko maailman, joka tulee niin lähelle omaani, vaikken ole rokkari, en mies enkä taatusti jalkapallofani. :-)

      Poista
  2. Carpelanin Kesän varjot kannattaa lukea loppuun, se on upea. Jää ei tehnyt muhun mitään vaikutusta, ja olen jotenkin sitä mieltä että olen sittenkin lukenut jonkun toisen kirjan kuin kaikki muut. Ja Taivaslaulu jätti jäljen, mutta oli lukukokemuksena todella ahdistava ja mieluummin olen muistelematta koko kirjaa. Rauhala kirjoittaa hienosti mutta silti se kirjan kauneus jota kaikki hehkuttivat jäi mulla sivuosaan kokonaisuuden ollessa niin raskas.

    Sen sijaan mietin mieluummin Edward Nortonia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomautus tuo Jäästä, sitä minäkin olen epäillyt, että eri kirja muilla. :-)
      Olen kuullut, että Taivaslaulu ahdistaa joitakin. Kyllä muakin se lopun kuopan kaivaminen alkoi kihertää iholla, mutta muuten mä jotenkin nautin siitä kaikesta tuskasta ja... En tiiä, olen ehkä hieman häiriintynyt. :-)
      Edwardin miettiminen kannattaa aina. Miten se onkin sellainen asiallinen ja jotenkin irti kaikesta Hollywoodista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit