maanantai 25. huhtikuuta 2016

Peti ja muita tuokiokuvia

Antti Reini: Neljätoistanollakuus
Like, 2016
142 sivua


Helposti voisi kuvitella, että kun näyttelijä vaihtaa ruumiillisen ilmaisuvoimansa verbaaliseen, syntyy lavasteellisia tekstejä, joissa miljööt, ihmisten eleet ja kaikenlainen kropallisuus tulisivat esille yksityiskohtaisesti. Tekstit siis tapahtuisivat voimakkaasti enemmänkin kuin… no, pohtisivat.

Näyttelijä Antti Reinin esikoisteos Neljätoistanollakuus on kokoelma tuokioita, välähdyksiä, ajatuksia mutta ei niinkään ajatusten hallitsematonta virtaa kuin ehkä kuitenkin metafyysistä pohdintaa. Siis hieman sellaista olemassaolon ja ihmisyyden filosofista tuokiokuvausta. Milloin ollaan Helsingin Kalliossa, milloin Pariisissa, milloin unessa ja yhtäkkiä jossakin ehkä espanjalaisessa kaupungissa – mutta paikalla ei ole niinkään merkitystä, sillä enemmän painaa se, mitä kulkijan ja minäkertojan päässä liikkuu. Usein kokijana on yksinäinen mies, liitosta karistettu tai ulkopuolinen yksinkulkija, joka havaitsee ja aistii muttei juurikaan tee mitään.

Reinin välähdykset vaihtelevat stadin kundin rouheista jalanjäljistä puhuvaan kahvinaromiin, johon minäkertoja aamulla törmää. Teksteistä löytyy juuri sen verran absurdia kohtaamista, leikkisyyttä ja unenomaisuutta, että niitä on vaikea määritellä. Ne ovat omalla tavallaan kiehtovia ja tarvitsevat hyvinkin toisen lukukerran. Osa teksteistä on taas arkipäiväisempiä, mutta sitä ollessaan eivät välttämättä tavanomaisia. Reinin tyylissä on kaikuja vierailta mailta; jotkut pätkistä voisivat hyvinkin olla erinomaisesti käännettyä espanjalaista proosaa, sillä niiden tunnelma on epäsuomalainen kuten mystisesti tuoksahtava, hieno kertomus nimeltään Herra Gonzales. Kahden sivun mittaisessa, absurdissa Punaisessa pipossa pintaan nousee taas häivähdys itärajan takaa: tyylissä on jotakin mukavan daniilharmsmaista.

Toinen surullisen sympaattinen lyhyt välähdys on nimeltään Peti, joka kertoo ystävyksistä, jotka viettävät eronneiden miesten juhannusta. Tässä Reini valuu kohti hotakaismaista, lakonista miesmaailmaa, joka jostakin syystä puhutteli minua kovin:

    En vastannut. ”Ymmärrätkö paskiainen?” hän kysyi uudestaan, nousi eteeni seisomaan ja läväytti avokkaan vasempaan poskeeni. Vastasin lyöntiin ottamalla häntä niskasta kiinni, raahaamalla hänet saunaan ja upottamalla hänen päänsä hetkeksi syvälle kylmävesiämpäriin.
    Ystäväni haluaisi käydä jo nukkumaan, mutta hän ei ole onnistunut petaamaan petiä itselleen. Nojailen ovenkarmiin ja otan aikaa. Pussilakana viuhuu ilmassa.
(s. 68)

Neljätoistanollakuus on miehekäs ja taiten kirjoitettu kokoelma tekstejä, joka kokonaisuutena jää kuitenkin ehkä hieman ryhdittä ilmaan roikkumaan. Paikoin Reini tavoittaa hienoja sävyjä jostakin kaukaa, ja tarinat jätetään kutkuttavasti auki ja levälleen ilman sen suurempia selityksiä. Tästä Reinistä pidin sekä siitä huvittavia sävyjä vangitsevasta kirjoittajasta; tästä soisin Antti Reinin jatkavan ensi kerralla. Kyllä hänellä kirjoittajan lahjoja on. Ehkä tuo kokonaisuuden ryhdittömyys tai paremminkin tekstien eriparisuus ei olekaan pahasta; lukijana sitä vain niin kovasti tahtoisi lokeroida lukemansa ja kääriä sen ymmärrettävään, yhtenäiseen muotoon. Mutta onko pakko? En tiedä. Sanokaa te viisaammat.

Olen tänään päivän vanhempi kuin eilen. Näkyykö se missään. Olenko viisaampi kuin viime viikolla. Pitäisikö minun edes olla. Kasvan ja kehityn vauhdillani. Omassa rytmissäni. Hitaasti kuin puu metsässä johon olen vasta tutustumassa. Korviini kantautuu pienen leipomon työntekijöiden pulinaa. Käännyn katsomaan. Aidan yli näen heidän tulleen takapihalle tupakalle. Kuu loistaa suuruuttaan ja maalaa hangelle sinisen sävyä. Sama kuu jota ihmiset ovat katselleet jo vuosituhansien ajan. Ne, jotka väittävät että ei ole mitään mikä meitä kaikki yhdistää, etsivät vastauksia ehkä liian kaukaa ja monimutkaisesti. (s. 141-142)  

2 kommenttia:

  1. Olipas nautittava ja sivistynyt kirjoitus sulta jälleen, mielekiintoisia viittauksia esim. Harmsiin. Tähän tuskin tartun, mutta mukavaa olla kartalla. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups - miten tämä kommenttisi jäänyt multa piiloon! :-) Reini oli mullekin hieman sellainen, etten ole ihan varma, pidinkö vai en. Tunnistan toki miehen taidot, mutta ei ehkä kokonaisuutena ole täysin minua. Sivistyneestä en nyt tiedä; sinua kun luen, niin punastun älyllisyydestäsi. Vieläkään en pääse irti siitä lastenkirjallisuutta käsittelevästä pohdinnastasi! <3

      Poista